Japanilainen ruoka

Japanin keittiö on saanut vaikutteita aiemmin etenkin kiinalaisesta ruokaperinteestä ja myöhemmin lännestä, mutta kuitenkin säilyttänyt omaleimaisuutensa.

Keskeisessä roolissa perusmuotoisella japanilaisella aterialla on riisi, joskus myös nuudelit, joiden kanssa tarjotaan yhtä tai useampaa lisuketta joka voi olla kasviksia, mereneläviä tai lihaa. Makua lisätään soijakastikkeella, misolla tai dashi-liemellä.

Riisiä syödään perinteisesti aamiaisesta alkaen, jolloin sen seurana on usein erilaisia etikkaisia säilykkeitä, nattōa eli hapatettua soijaa, nori-merilevää, kananmunaa tai grillattua kalaa. Juomana nautitaan vihreää teetä. Viime aikoina myös länsimaista tutut paahtoleipä ja pekoni sekä makkarat ovat löytäneet tiensä japanilaisten aamiaispöytiin.

Lounas pakataan usein mukaan, niin sanottuun bento-laatikkoon. Äidit kilpailevat siitä kenen lapsella on koulussa kauneimmin aseteltu lounaspakkaus, ja myös miehen lounas on usein vaimon kotona valmistama. Yhä useammin japanilaiset saattavat kuitenkin käväistä lounaalla myös pikaruokalassa, kahvilassa tai kulmakaupassa. Suosittua lounasruokaa ovat etenkin nuudelit eli ramen tai soba. Yleensä lounas on verrattain kevyt ja yksinkertainen.

Päivällinen on Japanissakin päivän merkittävin ateria. Tyypillisin aterian perusta on illallakin riisi, jonka kanssa perinteisesti tarjotaan miso-keittoa ja kolmea lisuketta. Näistä yksi on ns. pääruoka kuten pihvi, tempura tai vastaava ja kaksi muuta esimerkiksi saalatteja tai eri tavoin valmistettuja kasviksia. Kaikki aterian osat tarjoillaan eri astioissa.

Kaikki japanilaiset eivät suinkaan noudata tätä perinnettä kaavamaisesti. Kotona saatetaan syödä vaikkapa spagettia jauhelihakastikkeessa tai currya.

Suomessakin trendikäs sesonkien noudattaminen ruokavaliossa on Japanissa aina ollut tärkeää, ja myös useisiin juhlapäiviin liittyy omia erikoisuuksiaan.